Kajsa Ingemarsson: Bara vanligt vatten

Kajsa Ingemarssonin viihderomaani oli yllättävän pirteä kuvaus itseriittoisesta kirjailijasta joka työstää uutta menestysromaania mutta saa riesakseen vesivahingosta johtuvan asuntoremontin: Bara vanligt vatten (Månpocket, 2010; ISBN 978-91-7001-777-3).



Romaanin päähenkilö Stella Friberg ei ole erityisen miellyttävä hahmo, suoraan sanoen itseriittoinen pintaliitäjä jolle menestys on kihahtanut nuppiin. Mutta ei Stellan lähipiirikään erityisen mukavaa porukkaa ole.

Vanhemmat ovat ehkä vieläkin itseriittoisempia menestyjiä joille mikään ei tunnu riittävän. Stellan poikaystävä on televisiosta tuttu naama, josta löytyy tarinassa yllättäviä piirteitä, sellaisia jotka pistävät Stellan aikalailla hämmennyksiin.

Ja sitten on vielä laajalle levinnyt vesivahinko, jonka takia lattioita ja seiniä revitään auki, eikä Stella pysty remontin keskellä tekemään kirjoitushommia muuten kuin kuulosuojaimet päässä.

Sanottakoon vielä sekin, että kirjaan on leivottu sisään toinen kirja, se jota Stella yrittää parhaansa mukaan kirjoittaa, kertomus 1800-luvun Tukholmasta. En tästä tarinasta juurikaan innostunut, varsinkin kun tämä teksti oli ladottu konekirjoitusfontilla jota oli harvinaisen hankala lukea. Mutta varsinaisen tarinan ymmärtämisessä ei juuri haitannut että hypin tekstissä yli kohtia joissa Stellan historiallisesta romaanikäsikirjoituksesta oli monien sivujen pituisia lainauksia.

Teosta olisi voinut muutenkin reilusti lyhentää sen juuri kärsimättä, esimerkiksi kohdat joissa pohdittiin viihdekirjallisuuden ja "vakavasti otettavan kirjallisuuden" suhdetta eivät olleet erityisen oivaltavia. Mutta varsinkin teoksen loppupuolella oli kohtia jotka olivat suorastaan upeita, muun muassa kohta josta kirjan otsikko "Bara vanligt vatten" on peräisin.

Stella Friberg tycks ha allt en kvinna kan drömma om: en makalöst framgångsrik karriär som författare, exklusiv våning på Östermalm, en garderob fylld med designkläder, en charmerande pojkvän, sportbil och häst. Stellas böcker om Franciska Falke, en ung, självständig privatdetektiv i 1800-talets Stockholm, är en succé både i Sverige och utomlands. Nu ska den tionde och sista boken i serien skrivas. Och allt vore gott och väl om det inte vore för en läcka i badrummet.

Det är svårt att få skrivro när Strandberg Bygg & Rör AB drar in och börjar bryta upp golv och borra sig in i väggar för att hitta läckan. Förlaget ligger på inför lanseringen av boken samtidigt som pojkvännen Fredrik, tv-chef och svärmorsdröm, tycker att det är dags att de gör slag i saken och flyttar ihop. Skrivandet går allt trögare och när en serie oväntade händelser inträffar, och media får nys om saken, blir situationen ohållbar.

När det blåser som värst kring Stella faller illusionen om det liv hon byggt upp, och det visar sig hur ensam hon i själva verket är. Föräldrarna har aldrig förstått varför hon slösar bort sin begåvning på att skriva simpla underhållningsromaner, vännerna har svikit i samma takt som hennes framgång har växt och förlaget är bara intresserade av att få ut så mycket som möjligt av sin kassako. Den enda som ser hur hon egentligen mår är Johnny, hantverkaren som råkat kliva in i hennes liv precis när allt börjar rasa.

Kajsa Ingemarssons nya bok Bara vanligt vatten rör sig i förlagsvärlden och är en träffsäker, humoristisk och driven skildring av framgångens baksida. Men det är också ett varmt porträtt av en kvinna som tvingas söka sig bortanför sina invanda föreställningar om livet för att finna lyckan.

Susan Mallery: Three Sisters

Susan Mallery kirjoittaa ilmeisen suosittuja viihderomaaneja, joissa on vahva naisnäkökulma, tai ainakin naisia päähenkilöinä, mutta tämän kirjan nimessä oleva sisar-sana ei tarkoita kirjaimellisesti kolmea sisarusta vaan kolmea taloa joita kutsutaan tällä nimellä: Three Sisters (MIRA, 2013; ISBN 978-1-4603-0639-0).



Kirjan kolme taloa tarjoavat puitteet kolmen hyvin erilaisen naisen elämäntarinalle. Hiljalleen naisista tulee ystäviä keskenään, ja oikeastaan voisikin sanoa että kirja kertoo nimenomaan ystävyydestä, elämän remontoinnista kuntoon, oman paikan ja tilan etsimisestä.

Mitään erityisen omaperäistä tämä viihderomaani ei tarjoa, mutta Mallery osaa kirjoittaa, ja vaikka paikka paikoin teksti tuntuu liiankin helposti sulavalta, on romaanissa jotain koetun ja eletyn tunnetta mukana.

Grace Burrowes: The duke's disaster

Grace Burrowesin viihderomaanissa on juonenkäännettä kerrakseen, vaikka kirja alkaakin siitä että päähenkilöt sopivat menevänsä keskenään naimisiin: The duke's disaster (ISBN 978-1-4926-0531-7).



Historiallisena rakkausromaanina teos ei ole erityisen yllättävä, mutta muutamaan otteeseen tuntui siltä että kirjailija onnistui tekemään päähenkilöistään uskottavia hahmoja, tai vähintäänkin kertomaan jotakin aidon oloista ihmisenä elämisestä, valintojen vaikeudesta ja siitä miten vaikea on toiseen ihmiseen oppia luottamaan.

Parasta kirjassa olivat päähenkilöiden väliset kahdenkeskiset keskustelut, kumpikin kun on omalla tavallaan erikoislaatuinen hahmo, elämässä monia asioita kokenut ja vastuun kantamiseen oppinut, mutta samalla myös haavoittuva ja herkkänahkainen.

Noah Winters, Duke of Anselm, exercises the pragmatism for which he's infamous when his preferred choice of bride cries off, and her companion, Lady Thea Collins, becomes his next choice for his duchess. Lady Thea's mature, sensible and even rather attractive -- what could possibly go wrong? As a lady fallen on hard times, Thea doesn't expect tender sentiments from His Grace, but she does wish Noah had courted her trust, lest her past turn their hastily arranged marriage into a life of shared regrets.

Gianrico Carofiglio: Silmät ummessa

Olen lukenut Gianrico Carofiglion dekkarin jo aiemmin, mutta niin vain tulin lainanneeksi sen uudestaan: Silmät ummessa (Moreeni, 2012; suom. Lena Talvio; ISBN 978-952-254-100-0).



Carofiglio on yksi suosikeistani johtuen vähäeleisen selkeästä tekstistä, jossa asiat tapahtuvat ikään kuin vääjäämättä, liioittelematta tai temppuilematta.

En muistanut romaanista juuri mitään, eli lukemisen ilo oli samaa luokkaa kuin jos olisin avannut romaanin ensimmäistä kertaa. Ja jälleen kerran teksti vei mukanaan, jotakuinkin yhdellä istumalla kirja tuli luettua. Harvoinpa näin mukavasti käy.

Alistair MacLean: Kaappaus San Franciscossa

Nuorempana tuli luettua iso nippu Alistair MacLeanin jännäreitä, ja kun sellainen osui silmiin kirjaston kierrätyshyllyssä, tuli mieleen tarkistaa miltä teksti näin aikuisempana vaikuttaa: Kaappaus San Franciscossa (Suuri suomalainen kirjakerho, 1976; suom. Hilkka Pekkanen; ISBN 951-643-099-6).



Pakko on myöntää, että teksti tuntui takkuiselta ja sotkuiselta, ikään kuin kirjoittaja ei jaksaisi pitää ajatuksen päästä kiinni. Jonkinlainen juoni tarinassa kyllä on, mutta henkilöhahmot eivät kiinnostaneet, enkä jaksanut jännäriä lukea pariakymmentä sivua pitemmälle. Minkähän takia nämä romaanit alle kaksikymppisenä kiinnostivat?