Jacqueline Winspear: Maisie Dobbs

Luulin tietäväni, mistä Jacqueline Winspearin romaanissa on kyse, mutta kyse ei ollutkaan salapoliisitarinasta jossa miehen tilalle on vaihdettu nainen, vaan romaanista jossa mennään ihmisten pään sisään, yritetään ymmärtää miksi ihminen toimii niin kuin toimii: Maisie Dobbs (Soho, 2003; ISBN 978-1-56947-722-9).



Romaanissa on kyllä jännäriä tai salapoliisitarinaa muistuttava juonenpätkäkin, mutta melkoinen osa romaanista on ihmisten tutkiskelua, ja samalla Maisie Dobbsin henkilöhistorian läpikäymistä, sillä tämä palvelustyttönä uransa aloittanut nainen on melkoinen ihmistuntija ja ihmisten tarkkailija, joka saa lukijan ihmettelemään ja pohtimaan omaa itseään.

Kirjasta jäi kipinä. Lainasin sarjan seuraavan osan.

Maisie Dobbs got her start as a maid in an aristocratic London household when she was thirteen. Her employer, suffragette Lady Rowan Compton, soon became her patron, taking the remarkably bright youngster under her wing. Lady Rowan's friend, Maurice Blanche, often retained as an investigator by the European elite, recognized Maisie’s intuitive gifts and helped her earn admission to the prestigious Girton College in Cambridge, where Maisie planned to complete her education.

The outbreak of war changed everything. Maisie trained as a nurse, then left for France to serve at the Front, where she found—and lost—an important part of herself. Ten years after the Armistice, in the spring of 1929, Maisie sets out on her own as a private investigator, one who has learned that coincidences are meaningful, and truth elusive. Her very first case involves suspected infidelity but reveals something very different.

In the aftermath of the Great War, a former officer has founded a working farm known as The Retreat, that acts as a convalescent refuge for ex-soldiers too shattered to resume normal life. When Fate brings Maisie a second case involving The Retreat, she must finally confront the ghost that has haunted her for over a decade.

Libby McGugan: The Eidolon

Libby McGugan sijoittaa tieteisjännärinsä CERNin hiukkaustutkimuksen puitteisiin, ja täytyy myöntää että kirja oli yllätys, sen verran paljon oli hiukkasfysiikan termistöä leivottu tekstiin mukaan että paikoitellen tuntui kuin lukisi tiedelehteä: The Eidolon (ISBN 978-1-8499-7648-0).



Romaani on kirjailijan esikoisteos, ja sellaiseksi kohtalaisen hyvä suoritus, vaikka tuntuikin siltä kuin kirjoittaja ei ihan olisi tiennyt miten tieteen popularisoinnin, jännärin kuljettamisen ja fantasiaelementtien kanssa pitäisi toimia. Mutta riittävän hyvin paketti pysyi kasassa, vaikkakin tekstistä tuli Dan Brown mieleen, eikä mitenkään positiivisessa mielessä.

When physicist Robert Strong – newly unemployed and single – is offered a hundred thousand pounds for a week's work, he's understandably sceptical. But Victor Amos, head of the mysterious Observation Research Board, has compelling proof that the next round of experiments at CERN's Large Hadron Collider poses a real threat to the whole world. And he needs Robert to sabotage it.

Robert's life is falling apart. His work at the Dark Matter Research Laboratory in Middlesbrough was taken away from him; his girlfriend, struggling to cope with the loss of her sister, has left. He returns home to Scotland, seeking sanctuary and rest, and instead starts to question his own sanity as the dead begin appearing to him, in dreams and in waking. Accepting Amos's offer, Robert flies to Geneva, but as he infiltrates CERN, everything he once understood about reality and science, about the boundary between life and death, changes forever.

Mixing science, philosophy and espionage, Libby McGugan's stunning debut is a thriller like no other.

David Wong: John dies at the end

David Wong onnistuu siinä missä kovin harva nykyään, kirjoittamaan ehdottoman omaperäisen tarinan, joka yhdistelee tieteiskirjallisuuden, fantasian ja kauhun tyylilajeja huumoria unohtamatta: John dies at the end (Thomas Dunne Books/St. Martin's Press, 2009; ISBN 978-0-85768-622-0).



Myönnettäköön kuitenkin, että kun tätä tavaraa on satoja sivuja, ei lukemista kovin pitkään jaksa, kun tarinat tuntuvat toistavan samankaltaista kaavaa, jossa kauhistuttava pelottavuus ja naurettava huumori lyövät kättä toisilleen. Omaperäisyyttä on riittävästi, mutta pikku hiljaa alkoi tuntua että tämä on maneeri, ja että pinnan alla ei sittenkään ole mitään syvällisempää.

Mutta silti, romaani sai miettimään todellisuuden olemusta ja sitä kuinka paljon siitä mitä tiedämme vain kuvittelemme tietävämme.

This may be the story of John and David, a drug called soy sauce, and other-worldly beings invading the planet. Or, it may be the story of two beer-drinking friends who live in an unnamed Midwestern town and only think something horrific is going on. But the important thing is, according to the narrator, "None of this is my fault."

Jussi Aalto: Muotokuvia

Jussi Aalto tarjoaa kokoelman juuri sitä mitä teoksen nimi sanoo, kirjan verran ihmisten muotokuvia: Muotokuvia (1986).



Ei kai tässä muuta liene sanottavissa kuin että taito on valokuvaajalla hallussa.

Ja mistä johtunee että parhaita valokuvia tuntuivat olevan ne, joiden kohteet olivat tuntemattomia? Julkisuuden henkilöistä otetut muotokuvat olivat taitavia nekin, mutta jotenkin kuluneita, väsyneitä - ehkä näiden ihmisten kuvia on tullut nähneeksi jo aivan liikaa.

Sadie Jones: Ehkä rakkaus oli totta

Sadie Jones kertoo menneestä maailmasta, 1970-luvun Lontoosta, ihmisistä joita teatteri yhdistää - ja erottaa: Ehkä rakkaus oli totta (Otava, 2016; suom. Marianna Kurtto; ISBN 978-951-1-29085-8).



Romaania on kehuttu, maalailevin sanoin, mutta en tiedä miksi en jaksanut tarinaan tarttua, jotenkin tuntui siltä että tämä kirja ei puhuttele minua, ei ole minua varten. Luin alusta muutama kymmenen sivua, ja sitten pätkiä sieltä täältä, mutta jostain syystä jäin ulkopuolelle, vaikka yritin romaanista innostua.