Kari Hotakainen: Henkireikä

Jouduin odottelemaan Kari Hotakaisen romaania kohtalaisen ajan ennen kun sen kirjastosta sain lainaan. Tätä kirjoittaessa romaanista on 1001 varausta, kappaleita 294, joten suosio jatkuu: Henkireikä (Siltala, 2015; ISBN 978-952-234-316-1).



Romaani on tunnelmaltaan mietiskelevä, ja mittakaavaltaan ehkä enemmänkin pienoisromaanin tai novellin tuntuinen kuin suurisuuntaisen romaanin, mikä ei tarkoita etteikö romaanissa olisi syvyyttä ja laajuutta, 199 sivuun mahdutettuna.



Romaani kertoo kuorolaulusta ja rikoksen tekijöistä, parturista ja poliisista, syyllisyydestä ja väkivallasta, elämästä tässä elämässä. Komiikka lävistää tragiikkaa, tai päinvastoin. Kun elämä on mahdotonta kestää, kun kuorma käy liian raskaaksi, kun käsi nousee väkivallantekoon ja askel vie kohti rikoksen tekoa, mitä on jäljellä.

Ja mitä tekoa tässä kaikessa on rikospoliisilla, jolla on erinomainen taito saada epäilyksen alaisilta tunnustus, olkoon teko kuinka outo tai kummallinen tahansa.

Scott Hawkins: The Library at Mount Char

Scott Hawkinsin fantasiaromaanin päähenkilöt ovat eräänlaisia kirjastonhoitajia, adoptoituja sellaisia, mutta kuka kirjaston omistava Isä oikein on, ja mitä on tapahtunut tai tapahtumassa, se on arvoitus: The Library at Mount Char (Crown/Archetype, 2015; ISBN 978-0-553-41861-3).



Romaani yhdistelee unenomaista kauhukirjallisuutta hyvinkin tavanomaisen oloisiin aineksiin, ja kirjan alku oli kohtalaisen houkutteleva, paikoin suorastaan mukaansatempaava, kuvaus ihmisistä tai ihmishahmoista jotka olivat sekä tuttuja että aivan tuntemattomia, ikään kuin olemassaolon realiteetit ja kuvitelmien todellisuus olisi väännetty vinoon aivan omanlaisellaan tavalla.

Kirjan juoni ei kuitenkaan kantanut kovin pitkälle, tuntui siltä että kirjoittajalla oli kyllä ajatusta ja ideaa, mutta toteutus jäi puolitiehen, pinnalliseksi raapaisuksi, kokeiluksi jossa ei lopulta ollut kertomisen henkeä. Niinpä lukeminen jäi kesken muutaman kymmenen sivun jälkeen.

Brandon Sanderson: Steelheart

Brandon Sanderson aloittaa yliluonnollisista voimista kertovan tieteisromaanisarjan teoksella Steelheart (Gollancz, 2013; ISBN 978-0-575-10399-3).



Kirja kertoo supersankarien varjopuolesta, dystopiasta jossa tavallisilla ihmisillä ei ole sana sijaa maailmassa jossa supersankarit pitävät valtaa. Päähenkilö David on nuori mies, jonka isän Steelheart-supersankari murhasi. David hautoo kostoa, ja löytää lopulta liittolaisia, vastarintaliikkeen joka on onnistunut salamurhaamaan muutamia vallanpitäjistä.

Kirja on selvästi suunnattu nuorille lukijoille. Teksti on selkeää ja juoni kulkee rivakasti eteenpäin. Mutta toisaalta tuntuu siltä, että kirjassa ammennetaan liiankin suoraviivaisesti populaarikulttuurin mättölaarista, omaperäisempi olisi voinut olla.

Ten years ago, Calamity came. It was a burst in the sky that gave ordinary men and women extraordinary powers. The awed public started calling them Epics. But Epics are no friend of man. With incredible gifts came the desire to rule. And to rule man you must crush his wills. Nobody fights the Epics...nobody but the Reckoners. A shadowy group of ordinary humans, they spend their lives studying Epics, finding their weaknesses, and then assassinating them.

And David wants in. He wants Steelheart - the Epic who is said to be invincible. The Epic who killed David's father. For years, like the Reckoners, David's been studying, and planning - and he has something they need. Not an object, but an experience.

He's seen Steelheart bleed. And he wants revenge.

Jeff VanderMeer: Hallinta

Jeff VanderMeerin Eteläraja-romaanisarjan toinen osa melkein jäi lukematta, kun laina-aika meni umpeen, mutta ehdin kuin ehdinkin kirjaa lukea, en tosin ihan loppuun asti: Hallinta (Like, 2015; suom. Einari Aaltonen; ISBN 978-952-01-1289-9).



Tarkemmin sanottuna luin teoksen alkua kohtalaisen pitkälle, kunnes piti lähteä kirjastoon kirjaa viemään, mutta lunttasin kylläkin kirjan lopusta loppuratkaisun, enkä nyt tiedä oliko se hyvä ajatus vai ei.

Kirjasarjan ensimmäinen osa oli arvoituksellinen, hämmentävä, omalaatuinen ja monella tapaa palkitseva. En tiedä onko tämä toinen osa ihan samalla tasolla kuin ensimmäinen, mutta omaperäisyyttä on tässäkin, vaikkakin salaisuuksien paljastuessa tuntuu siltä että teossarjan lumo ei enää tarraa kiinni yhtä tiukasti kuin ensimmäisessä romaanissa.

Katie Fforde: Love Letters

Katie Fforde kertoo kirjallisuudesta, kirjakaupoista, kirjallisuustapahtumista ja tietenkin myös kirjailijoista viihderomaanissa, jossa on hiukan syvällisempääkin sisältöä: Love Letters (Arrow Books, 2010; ISBN 9780099525059).



Fforde oli tekstissään paikka paikoin yllättävänkin kulmikas ja hiomaton, ikään kuin hänellä ei olisi suoraan kertomisen taitoa vaan asiat tulevat esiteltyä vähän sinne päin, sellaisilla yksityiskohdilla maustettuina jotka eivät tarinaan aina kunnolla tunnu istuvan.

Toisaalta kirjoitustyyliin tottui vähitellen, ja tarinassa oli oma viehätyksensä, kuvauksessa syrjään vetäytyneestä kirjailijanerosta ja kirjakaupan naisesta, joka saa tehtäväkseen houkutella kirjailijan tulemaan vetonaulaksi uuteen kirjallisuustapahtumaan.

Kaksi aikuiseksi kasvanutta ihmistä tunnustelevat tarinassa ihmissuhteen mahdollisuutta, ja kun romantiikasta on kyse, kyllä sellainen mahdollisuus tietenkin on olemassa.