Ian McEwan: Polte

Löysin tämän Ian McEwanin romaanin kirjaston palautettujen kirjojen hyllystä, ja vasta luettuani teoksen, lähes yhdeltä istumalta, tajusin että teos on suomennettu nimellä Polte. Mutta alkuperäiskielinen versio oli vallan mainiota luettavaa, eikä tehnyt tiukkaakaan tarinan melko karvaasta mausta huolimatta: Solar (Vintage, 2011; ISBN 978-0-099-55534-6).



Kirjassa oli moneen otteeseen sellaisia katkelmia, jo heti romaanin alusta alkaen, että mietin onko McEwan itse kokenut jotain samankaltaista, niin yksityiskohtaisen tarkkaa ja ilkeän osuvaa kerronta on.

Ja teoksen jälkisanoista kävikin ilmi, että McEwan oli todellakin osallistunut arktisissa olosuhteissa järjestettyyn seminaariin, jossa ajeltiin moottorikelkoilla paikasta toiseen ja jääkarhut olivat uhkana.

En aiemmin ole pitänyt McEwania humoristina, mutta tässä teoksessa mustaa huumoria on roppakaupalla, ja se istuu kummallisen hyvin tarinaan Nobelin palkinnon voittaneesta fyysikosta Michael Beardista, jonka ura on sivuraiteella ja tekeillä on avioero viidennestä vaimosta.

Nobelin palkinnon Beard sai keksinnöstään joka tunnetaan nimellä "Beard-Einstein Conflation". Fyysikolle tässä on mainio tilaisuus miettiä tutkimusalan keksintöjen nimeämiskäytäntöjä. (Vrt. Bosen–Einsteinin kondensaatti.) Yllättävän hyvin McEwan fysiikan terminologiaa romaanissaan käyttää, vaikkakaan tieteelliseen uskottavuuteen tässä ei selvästi edes pyritä.

Sitäkin mietin, missä määrin päähenkilön esikuvana voisi olla todellinen henkilö, mutta aika hyvin McEwan on kohteensa häivyttänyt, vaikkakin jälkisanoissa viitataan muun muassa Einsteinin elämänkertaan. No, huippututkijoiden joukosta löytyy riittävästi teräviä kyynärpäitä ja ihmissuhdesotkuja niin että kovin paljon sepittämistä tähän tarinaan ei edes tarvita.

Teoksen päähenkilö Beard on nuorena tutkijana tieteen huipulle pompannut fyysikko. Lyhyt, kalju ja lapsesta asti pyylevä tiedemies hyppäsi nopeasti tieteen huipulle, mutta Nobelin palkinnon jälkeen ura on ollut alamäkeä.

Kun sitten yhteensattumien johdosta käy mahdolliseksi nousta jälleen huipulle, ja siinä samalla ratkaista ihmiskuntaa uhkaavat ilmastonmuutoksen ja energiatalouden haasteet, näyttää tulevaisuus jälleen valoisalta. Beard näkee muun muassa ilmastonmuutoksen pelkästään teknisenä haasteena, ja tämä yksisilmäisyys tuottaa mainioita komediallisia kuvioita kun Beard laitetaan väittelemään tieteestä militanttien naistutkimuksen edustajien kanssa.

Mutta sitä päähenkilömme ei aavista että McEwan pistää huipputiedemiehen varsinaiseen kujanjuoksuun. Se mikä näyttää loistavalta mahdollisuudelta kääntyykin lopulta tuhon kierteeksi, niin että yksityiselämän ongelmat ja uran eri vaiheissa tehdyt kyseenalaiset temput oman menestyksen edistämiseksi lopulta räjähtävät silmille. Eikä keksinnöstä joka periaatteessa mahdollistaisi edullisen energian tuottamisen ihmiskunnalle lopulta jää jäljelle kuin raunioita ja kasa valtavia oikeusjuttuja.

Teos on vallan mainio, vaikkakin melkoisen erilainen kuin kuvittelin sen olevan. Ympäröivän todellisuuden tarkka havainnointi on merkillepantavaa, samaten se miten kirjan kerronta tuntuu hengittävän elettyä elämää.

McEwan kuvaa tarkkasilmäisesti päähenkilöä joka kerta kaikkiaan ei pysty näkemään asioita muuten kuin omasta menestymiselle ahnaasta näkökulmastaan. Aivan erinomainen työnäyte kirjailijalta. Parhaita ellei paras tänä vuonna lukemani romaani.

Morris: Lucky Luke - 1951-1954

Minulta löytyy kirjahyllystä toistakymmentä Morrisin Lucky Luke -albumia, mutta en ole niitä pitkiin aikoihin lukenut, enemmänkin ne ovat kuluneet jälkikasvun käsissä. Kirjastossa oli esillä kovakantinen sarjakuvakirja johon on kerätty vanhimpia Lucky Luke -tarinoita, ja pakkohan se oli ottaa lainaan: Lucky Luke - 1951-1954 (Egmont, 2004; suom. Annukka Kolehmainen ja Sirpa Alkunen; ISBN 952-469-286-4).



Teoksessa kerrotaan erityisesti siitä, mikä oli Daltonin veljesten todellinen kohtalo ja miten he päätyivät Morrisin albumeihin Lucky Luken vastustajiksi ja kiusanhengiksi.

Aika mainioita nämä tarinat ovat. Näissä tämän kirjan versioissa on enemmän todellisuuspohjaisia juttuja ja vähemmän huumoria kuin niissä kirjoissa jotka itselläni löytyvät kirjahyllystä.

Robert Kirkman: The walking dead - jatkuva tarina henkiinjääneiden kohtaamista kauhuista. Kolmas kirja

Robert Kirkmanin zombie-sarjakuvakirjojen kolmannessa osassa törmätään zombeja kauheampaan uhkaan, toisiin ihmisiin, jotka ovat keksineet uuden tavan käsitellä zombien uhkaa, käyttämällä niitä vallankäytön välineenä: The walking dead - jatkuva tarina henkiinjääneiden kohtaamista kauhuista. Kolmas kirja (Egmont, 2013; suom. Antti Koivumäki; ISBN 978-952-233-691-0).



Pidin kohtalaisen tauon ennen tähän kirjaan tarttumista, ja se olisi saattanut jäädä lukemattakin ellen olisi huomannut teosta esille pantuna kirjaston aulatilojen pöydällä.

Dystopiana tämä tarina on melkoisen karmaiseva, mutta toisaalta siltä ei voi välttyä että tämän tyyppinen tarina on jo lähestulkoon loppuun kaluttu populaarikulttuurin kuvastossa.

Javier de Isusi: Hullu joki

Tämä on kolmas osa Maattoman Juanin matkoista kertovien sarjakuvakirjojen sarjassa, ja tällä kertaa Javier de Isusin teoksessa reissataan Amazonian sademetsien uumeniin, alkuperäiskansojen pariin: Hullu joki (Like, 2011; suom. Sari Selander; ISBN 978-952-01-0660-7).



Teoksessa pohditaan muun muassa sitä, miten luku- ja kirjoitustaidon mukanaan tuoma interkulttuurisuus hiljalleen hävittää alkuperäiskansojen todellisuuden, jopa siinä määrin että tekijä esittää toivomuksen etteivät kirjan kuvauksen kohteena olevat alkuperäiskansat koskaan opi lukemaan teoksen tarinaa.



Toisaalta voi myös ajatella, että teos romantisoi alkuperäiskansojen elämän todellisuutta, vaikka samalla Amazonin metsien kohtalo on koko maapallon kannalta iso kysymys, jossa ihmiskunnan tulevaisuus kietoutuu siihen miten maapallon biosfääri kestää muutoksia.

Sarjakuvakirjana teos on vallan erinomainen, vaikkakin kolmen kirjan jälkeen alkaa olla ilmeistä että tarinat toistavat samaa kuviota uudelleen ja uudelleen. Onko maapallolla enää mitään paikkaa jota kulttuurimme jo ei olisi tavoittanut.

Warren Ellis ja Darick Robertson: Transmetropolitan 4 - The new scum

Warren Ellis ja Darick Robertson jatkavat toimittaja Spider Jerusalemin tarinaa, ja tällä kertaa pureudutaan vaalikampanjoinnin syövereihin kun istuva presidentti on menettämässä otteensa vallasta: Transmetropolitan 4 - The new scum (DC Comics, 2000; ISBN 1-56389-627-3).



Ketjussa polttava ja monella tapaa itsetuhoinen Jerusalem vihaa kaikkia ja kaikkea, mutta sama näyttää pätevän myös vallanpitäjiin, jotka tuntuvat havittelevan valtaa kostaakseen koko yhteiskunnalle ja erityisesti vastustajilleen. Dystopia on melkoisen pureva, vaikkakin jää jossain määrin etäiseksi täältä Suomen perspektiivistä.



Antisankarina Jerusalem on lähestulkoon kauimpana sankarista mitä ajatella saattaa, mutta silti tähän yhä rähjäisemmäksi muuttuvaan hahmoon tekee mieli samaistua. Voiko inho ja viha tuottaa muuta kuin katkeruutta, voiko sen kääntää positiiviseksi muutosvoimaksi?