Matthew Hall: Murskaamisen taito

Matthew Hall kertoo tarinan jonka epäsuhtaisena sankariparina on nerokas psykopaatti ja tätä hoitanut sairaanhoitaja, jotka kietoutuvat ihmisryöstön, pommiräjähdysten ja monenlaisen sabotaasin epänormaaliin maailmaan: Murskaamisen taito (Like, 1998; suom. Juha Ahokas; ISBN 951-578-537-5).



Ilmeisesti Hall pyrkii kirjassaan kyseenalaistamaan oikean ja väärän, pohtien kysymystä siitä milloin kosto on oikeutettu, ja voiko kerran tehtyä vääryyttä myöhemmin korjata. Tarina oli yllättävä, mutta ehkä hiukan liiankin sujuvasti rakennettu, niin että sattumat turhankin avuliaasti kuljettivat juonta eteenpäin.

Puolivälissä kirjaa olin jo jättää lukemisen kesken, mutta kirjan loppupuolella taas kiinnostuin tarinasta uudelleen, kun Hall löysi siihen ryhtiä ja merkitystä. Ei tämä huono jännäri loppujen lopuksi ollutkaan.

David B: Incidents in the night - Book one

David B. piirtää tässä tarinassa sarjakuvaa joka kaivautuu Pariisin kirjakauppojen uumeniin, kirjallisuuden maailmaan, fantasiaan kirjojen sisältämistä tarinoista: Incidents in the night - Book one (Uncivilized Books, 2013; käännös englanniksi Brian ja Sarah Evenson; ISBN 978-0-9846814-4-0).



En oikeastaan vieläkään tiedä, mistä tässä kirjassa on kyse, mutta kohtalaisen muistijäljen se kyllä jätti. Kirjan etsiminen, jonkinlainen okkultismin värittämä todellisuus - tässä mustavalkoisessa sarjakuvakirjassa - tarjosi kiehtovia kohtauksia ja kaunokirjallisuutta sarjakuvan muodossa. Taitavaa, omaperäistä kerrontaa.

Douglas Preston: Isku

Douglas Preston on näköjään kirjoittanut tieteiskirjallisuuden teemoja sisältäviä jännäreitä, joista tartuin tähän romaaniin, mutta pienoinen pettymys tämä lopulta oli: Isku (Gummerus, 2011; suom. Heidi Valtonen; ISBN 978-951-20-8513-2).



Kirja on hiukan sekava, sillä eri paikoissa tapahtuvat asiat limittyvät yhteen, ennen kaikkea meteoriitin törmäys maapalloon sekä kummalliset tapahtumat Kambodzan viidakossa. Ja loppujen lopuksi käy ilmi, että kyse on vieraan sivilisaation kontaktista ihmisiin, eikä välttämättä erityisen ystävällismielisestä.

Preston kirjoittaa kohtalaisen näppärää ja vetävää tekstiä, mutta hitusen poukkoileva oli tämä tarina, ja paikoitellen turhankin selittelevä, jotain saman tyylistä mahtipontisuutta tässä oli kuin Dan Brownin kirjoissa. Mutta kyllä tämän lukaisi, pikaruokatyyliin.

Carlo Lucarelli: Almost blue

Carlo Lucarelli kertoo Italiaan 1990-luvulle sijoitetun sarjamurhaajatarinan tässä kohtalaisen omaperäisessä dekkarissa, jossa toinen rikosmysteeriä ratkovista päähenkilöistä on sokea: Almost blue (Otava, 2008; suom. Tapani Kilpeläinen; ISBN 978-951-1-19786-7).



Jännäreissä on toki käytetty sokean "silminnäkijän" kikkaa aiemminkin, mutta Lucarelli onnistuu aika hyvin tuomaan juonenkäänteisiin tuoreutta, sillä syntymästään sokea mies, Simone Martini, kuuntelee huoneessaan radiotaajuuksilla käytäviä keskusteluja ja huomaa näissä keskusteluissa jotain outoa ja epäilyttävää.

Poliisivoimissa taas saa Grazia Negro ratkaistavakseen murhien sarjan, ja kummallista näissä väkivallanteoissa on että edellisen rikoksen uhri näyttää tehneen - kuolemansa jälkeen - sarjan seuraavan murhatyön.

Juoni oli sen verran omaperäinen että useammankin kerran Lucarelli onnistui yllättämään, mutta loppua kohden tarinan vetovoima alkoi hiipua. Varsin pätevä dekkari tämä joka tapauksessa on, ja voisihan sitä toisen kerran tarttua Lucarellin teoksiin.

Sarianna Vaara: Huomenkellotyttö

Sarianna Vaara kertoo siitä, miltä äidin sairastama skitsofrenia lapsesta tuntuu, ja miten lapsi joutuu ikään kuin ottamaan vanhemman roolin kuin äiti sairastaa: Huomenkellotyttö (Like, 2013; ISBN 978-952-01-0949-3).



Otan tähän heti alkuun lainauksen kirjan esittelytekstistä, jotta pääsen raiteille:

Sarianna Vaara (s. 1961) on oululainen sairaanhoitaja, joka työskentelee lasten ja nuorten hyvinvoinnin parissa. Huomenkellotyttö on hänen omakohtaisiin kokemuksiin perustuva esikoisromaaninsa. Sarianna Vaaran äiti Maria Vaara (1931–1992) oli kainuulaislähtöinen kirjailija, jonka tunnetuimpia teoksia ovat romaanit Likaiset legendat ja Kuuntele Johannes.

Kirjan ajankuva ja kuvaus Kainuusta kuulostaa hyvinkin uskottavalta, tosin itse olen muutamaa vuotta nuorempi kuin Sarianna ja kasvoin Kuusamosta katsoen Kajaanin toisella puolella.

Toisaalta kirja on hyvin henkilökohtainen, tässä ei niinkään kuvata kainuuta tai kainuulaisuutta vaan kahden ihmisen suhdetta, äidin ja tyttären, ja tässä suhteessa muu maailma kutistuu pieneksi, vaikka toisaalta joskus ulkomaailma toki tunkeutuu tähän kahden ihmisen todellisuuteen, joskus rajustikin kun tulee hätätilanne.

Lapsen maailman kuvaaminen tässä romaanissa tuntuu uskottavalta ja aidolta, samaten taudinkuva, se miten äiti ei juurikaan pysty olemaan äiti, sairautensa pauloissa, vaikka silloin tällöin hänellä toki on myös läsnä olevia hetkiä.

Teoksen kuvaama vanhempi-lapsisuhde on karu, vaikka onnen hetkiäkin sentään joskus löytyy. Mutta skitsofrenia leimaa elämää, ja sairaalajaksot toistuvat yksi toisensa perään.

Sairauden keskellä eletään kuitenkin perhe-elämää, joka sairauden aiheuttamasta vinoudesta huolimatta tuntuu ajoittain kovin tavalliselta, tutun turvalliselta, vaikka huoli äidistä onkin koko ajan lapsen mielessä. Se että tytär tästä kaikesta selviää, sitä kelpaa miettiä, sitä miten vahva voi ihminen olla, ja miten hauras, ja miten ihminen elämän vaikeuksien keskellä voi löytää keinot selviytymiseen, vaikka mahdottomalta se voi tuntua.