Janet Evanovich: Neljäs kerta toden sanoo

Jotenkin vain kirjaston palautettujen kirjojen hyllystä tarttui mukaan tämä huumoridekkari, jossa Janet Evanovich laittaa Stephanie Plumin oikein kunnolliseen pyöritykseen: Neljäs kerta toden sanoo (WSOY, 2011; suom. Hanna Tarkka; ISBN 978-951-0-38186-1).



Totta puhuen minulla ei ole kovinkaan selvää muistikuvaa, mitä kirjassa oikein tapahtui, mutta tapahtumia oli joka tapauksessa tosi paljon. Stephanien auto tietysti räjähtää, mitenkäs muuten, ja lisäksi asunto menee remonttiin, eikä palkkionmetsästyshomma ota oikein onnistuakseen.

Kun ensimmäisen näistä dekkareista luin, pidin sitä epäonnistuneena ja tyhmänä, kun en tajunnut että eihän kyseessä mikään dekkari ole vaan dekkarin parodia chick lit -tyylisesti kirjoitettuna. No, nyt alan pikkuhiljaa tajuta että eivät nämä kirjat nyt ihan tuhottoman huonoja ole.

Kirjan henkilögalleria on melkoisen räjähtänyt, otetaan esimerkiksi vaikka Sally joka tykkää pukeutua naisten vaatteisiin:

Sally seisoi oven sisäpuolelle kiinnitetyn peilin edessä.

»Näytänkö minä kamalalta tässä hameessa?» Sally kysyi.

Katselin hametta. En halunnut loukata hänen tunteitaan, mutta kun hänellä oli tuo hame päällä, hän muistutti mutanttia Apinoiden planeetalta. Hän oli varmaan karvaisin transu, joka käytti sukkanauhaliivejä. »Ei se ihan kamala ole, mutta minusta sinun tyyliisi sopii suora hame. Ja nahkakin pukee sinua.»

»Dolores Dominatrix.»

Pikemminkin Ihmissusi Wanda. »Jatka toki tervehenkistä tyyliä», sanoin, »mutta karvat pitäisi ajaa.»

»Ei helvetissä», Sally sanoi. »Minä vihaan karvojenpoistoa.»

»Kokeile vahaa.»

»Kerran hei on sitäkin kokeiltu. Ja sattui niin vietävästi.»

Hyvä, ettei hänellä ollut munasarjoja.

Brian K. Vaughan ja Fiona Staples: Saga - Volume two

Brian K. Vaughan ja Fiona Staples jatkavat Markon ja Alanan sekä heidän lapsensa Hazelin tarinaa tässä sarjakuvakirjassa: Saga - Volume two (Image Comics, 2013; ISBN 978-1-60706-692-7).



Edellisessä sarjakuvakirjassa perhe pakoili salamurhaajia, sotajoukkoja ja monenmoisia hirviöitä, mutta tällä kertaa perhe joutuu oikeasti pelottavaan tilanteeseen, kun avaruusaluksessa keskellä ei mitään isovanhemmat tulevat vieraisille.



Mitenkään häikäisevän omaperäinen tarina ei ole, ja selvää teemojen kierrätystä tässä on, mutta kokonaisuus pysyy silti kohtalaisen hyvin kasassa. Erityisesti arkipäivän kommellukset keskellä avaruusoopperan kulisseja osuvat vallan kohdalleen. Olisin lainannut kirjastosta kirjasarjan seuraavan osan, mutta sitä ei ollut vielä lainattavana, vaikka eiköhän se piakkoin tule saataville.

Brian K. Vaughan ja Fiona Staples: Saga - Volume One

Brian K. Vaughan on kirjoittanut ja Fiona Staples piirtänyt tämän fantasiasarjakuvan, jossa kahden erilaisen sivilisaation konflikti määrittää toisensa sodan keskellä löytäneiden sotilaiden suhdetta: Saga - Volume One (Image Comics, 2012; ISBN 978-1-60706-601-9).



Teoksen esittelytekstissä kerrotaan tarinasta näin: "When two soldiers from opposite sides of a never-ending galactic war fall in love, they risk everything to bring a fragile new life into a dangerous old universe. This title is the sweeping tale of one young family fighting to find their place in the worlds."



Rakkaudesta sodan keskellä tässä on kyse, ja lapsen syntymästä keskelle konfliktia. Ja siinä määrin sotaa käyvät tahot haluavat pitää kansalaisensa toisista erillään että kun tieto lapsen syntymästä tulee ilmi, tappajat lähetetään perheen kimppuun. Pakoretkihän tästä alkaa.

Tarina oli mukavan lämminhenkinen ja huumoria oli mukana, tässä ihmissuhteen kuvauksessa oli särmää, eivätkä sukupuolten roolit olleet liioitellun stereotyyppiset, mistä iso plussa. Tarinan muodollisena kertojana on lapsi, joka kertoo vanhempiensa tarinaa ironisella ja välillä tulevia tapahtumia kommentoivalla tavalla.

Gregory Mcdonald: Onni vain yksillä, Fletch

Gregory Mcdonald kirjoitti sujuvasanaisia dekkareita, ja erityisesti hänen taitoaan kirjoittaa dialogia on kehuttu. Tämä jännäri on kelpo suoritus, ja mukavasti tarinassa on huumoriakin. Fletch ei tiedä oikein miten päin olla kun tiedustelupalvelu CIA värvää hänet töihin: Onni vain yksillä, Fletch (Viihdeviikarit, 1989; ISBN 951-611-295-1).



Fletch on jättänyt ilmoittamatta tulojaan veroviranomaiselle, joten CIA-agentit pystyvät kiristämään häntä vakoilemaan lehtimieskollegoja isossa seminaarissa, johon presidentinkin on tarkoitus tulla vierailulle. Kaikki ei kuitenkaan mene ihan suunnitellusti.

Naistenmiehen maineessa oleva Fletch saa seurakseen ihastuttavan naispuolisen toimittajakollegan. Fletch oitis epäilee toimittajaa CIA:n agentiksi jonka on tarkoitus varmistaa että Fletch tekee sen mitä on sovittu.



Kirjassa on parasta dialogi, joka on paikka paikoin kertakaikkisen herkullista, vaikkakin olettaisin että alkukielinen versio on vielä suomennostakin tiukempaa tekstiä. Harmi kyllä näitä Fletch-kirjoja ei löydy alkuperäiskielisinä kirjastosta, eli pitäisikö tässä nyt ihan ruveta netistä niitä tilaamaan?

Gregory McDonald: Carioca Fletch

Aikoinaan kävin leffateatterissa katsomassa Fletch-elokuvan, jonka pääosassa oli Chevy Chase. Mutta Gregory McDonaldin kirjoittamaan Fletch-kirjaan tartuin vasta nyt: Carioca Fletch (Viihdeviikarit, 1988; suom. Reijo Kalvas; ISBN 951-611-204-8).



Syynä kirjan valintaan oli se, että Helmet-järjestelmästä löytyi vain kaksi Fletch-kirjaa, ja tämä oli se aiemmin ilmestynyt. Mutta Fletch-kirjoja on englanniksi ilmestynyt parikymmentä, ja tämä on romaanisarjassa keskivaiheilla ilmestynyt. Suomennetun ja alkuperäiskielisen romaanin nimi on sama, mitä ei kovin usein näe. Suomennos oli joiltakin osin kiireessä tehdyn oloista, pääosin kuitenkin sujuvaa tekstiä.

Tässä kirjassa Fletch seikkailee Brasiliassa, ja romaanissa on enemmänkin matkakertomuksen kuin dekkarin sisältöä, varsinaista arvoituksen ratkaisua kun on vain nimeksi. Enemmänkin tässä ihmetellään karnevaalimeininkiä, hiekkarantojen elämää ja brasilialaista kulttuuria josta länsimainen ihminen ei niin vain ota selvää, esimerkkinä se mitä tarkoittaa sängyn alle piilotettu kivinen sammakko.

Kirjassa sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, esimerkiksi kun Fletchin kanssa tekemisiin joutuva miesporukka löytää kaverinsa kuolleena sängystä, se mikä voisi olla kauhea ja kammottava asia muuttuukin juhlistamisen arvoiseksi:

— Mikä tapa lähteä, Norival! Orlando sanoi.
— Ei ihme, että hän hymyili! Tito sanoi.
— Näitkö sinä hänen hymyilevän? Toninho sanoi.
— Kyllä varmasti hymyili, Tito sanoi.
Orlando nyökkäsi. — Kun tulimme huoneeseen, hän hymyili!
— Nyt hän ei hymyile, Tito sanoi.
— Mutta katsokaa hänen silmiään, Toninho sanoi. — Silmät ovat yhä onnelliset.
— Ja mikseivät olisi? Orlando kysyi.
Ovella seisova Eva alkoi näyttää tyytyväiseltä suoritukseensa.
— Mutta hän on kuollut! Tito toisti.
— Ajatelkaa miten hän kuoli! Orlando sanoi. Hän olisi voinut ravistaa Norivalin kättä. — Hieno suoritus, Norival!
— Arigó.