Tomas Arvidsson: Varas varkaalta

Tomas Arvidsson on kirjoittanut humoristisen dekkarin poliiseista ja varkaista: Varas varkaalta (WSOY, 2007; suom. Päivö Taubert; ISBN 978-951-0-32449-3). Kirjassa on kolme kaksikkoa, joiden polut risteävät, niin että lopulta pitää aukoa melko lailla sotkuun menneitä lankoja.

Ensinnäkin on kaksi varasta, melkoinen veijarikaksikko. He keksivät loistavan murtovarkauksien sarjan joka jättää poliisit ymmälleen. Sitten on kaksi "salavarakasta" miestä, jotka ovat osin laittomin keinoin hankkineet itselleen omaisuutta josta edes heidän vaimonsa eivät tiedä.

Kun iso määrä rahaa varastetaan, miehet päättävät saada rahat takaisin ja samalla kostaa varkaille. Ja lopuksi on poliisikaksikko, joka epäilee että murtovarkauksissa on taustalla jotain muutakin kuin tavallinen rikossarja.

Kaikilta osin dekkari ei pidä kutiaan, mutta muutamaan kertaan Arvidsson onnistuu yllättämään salavihkaisella huumorillaan, esimerkiksi kuvatessaan koululaitoksen sisäistä byrokratiaa, toinen varkauden uhreista kun on koulun rehtori.

Ei hassumpi työnäyte, kyllä tämän luki, vaikka muutamaan otteeseen olin vähällä jättää tarinan kesken kun se tuntui jämähtävän paikoilleen.

José Saramago: Ricardo Reisin viimeinen vuosi

José Saramago on suuri suosikkini, vaikka hänen tekstinsä lukeminen tekeekin aika ajoin kipeää, vähän samalla tavoin kun on Dostojevskin laita. Mutta tällä kertaa jaksoin lukea romaania vain vähän matkaa alusta: Ricardo Reisin viimeinen vuosi (Tammi, 2012; suom. Sanna Pernu; ISBN 978-951-31-6232-0).

Kyse ei ole myöskään suomennoksesta, sillä olen aiemmin kehunut Sanna Pernun työtä, ja tässäkin teksti oli sinänsä hyvin suomennettu. Mutta jostain syystä en vain saanut kiinni tarinasta, fiktiivisen Ricardo Reis -hahmon kuljeskelusta yhtä lailla fiktiivisen Fernando Pessoan maailmassa.

Ehkä kirjan sivumääräkin, 539 sivua, aiheutti jonkinlaisen ennakkoväsymyksen, tai sitten vain tämä ajankuvaus, ajassa ja paikassa harhaileva kerronta, jossa maaginen realismi ja yhteiskunnallinen romaani nivoutuvat yhteen, ehkä tämä tarina eksytti minut jollekin sivupolulle.

Joka tapauksessa täytyy laittaa tämä romaani muistiin, ehkä jokin kerta vielä palaan siihen. Samoin kävi aikoinaan Dostojevskin joidenkin teosten kanssa, ne avautuivat vasta vuosien päästä ensimmäisestä yrityksestä lukea.

Kalkkaro 2 ja 3 - Heimonsa vartija

Jatkoin Petri Hiltusen Kalkkaro-sarjakuvalehtien lukemista, eikä tämä mitenkään hassumpaa kerrontaa ole, vaikka aika ajoin mietin onko tässä kyse kliseistä vai nostalgiasta: Kalkkaro - Heimonsa vartija (Lempo, 2012; ISSN 2242-8089).

Kalkkaro-sarjakuvalehtien numeroissa 2 ja 3 jatkuu seikkailu zombi-hahmojen maailmassa, tässä ollaan Villissä Lännessä yhtä lailla kuin New Orleansin voodoo-kulttuurin pauloissa. Pieniä välipaloja nämä kirjaset ovat, mutta kyllä niissä oma viehätyksensä on, paluuta vanhan ajan lännentarinoihin tässä tehdään.

Marjane Satrapi: Pistoja

Marjane Satrapi kertoo sarjakuvakirjassaan naisista islamilaisessa kulttuurissa 2000-luvun Iranissa: Pistoja (Like, 2010; suom. Taina Helkamo; ISBN 978-952-01-0426-9).

Helmet-järjestelmässä teos oli saanut viisi tähteä (4 arviota), ja samoilla linjoilla olen: teos kertoo naisista naisten näkökulmasta, ihmiskohtaloista yhteiskunnassa jossa perinteet ja uusi ajattelu käyvät jatkuvaa köydenvetoa.

Teosta oli aluksi vähän hankala lukea, koska tekstiä on aika paljon ja se on kirjoitettu kaunokirjoituksella, käsialalla joka aluksi hieman vierastutti. Mutta hiljalleen lukeminen onnistui yhä paremmin, ja sarjakuva vei mukanaan.

Sivuja kirjassa on 134, eli mitenkään lyhyt teos ei ole, ja tässä sivumäärässä Satrapi ehtii pohtia naisena olemista monesta näkökulmasta. Nainen on ehkä alistettu ja perinteiden vanki, mutta toisaalta naisilla on sentään mahdollisuus puhua kohtaloistaan toisten naisten kanssa, ja tästä syntyykin varsinainen ihmiskohtaloiden kavalkadi.

Kirjasta on postannut muun muassa Satu.

The walking dead. Ensimmäinen kirja - jatkuva tarina henkiinjääneiden kohtaamista kauhuista

Helmet-kirjaston sarjakuvamaratonilla oli esillä tämä Robert Kirkmanin suomennettu kauhusarjakuva. Tarina on tuttu lukemattomista zombi-kauhuelokuvista, mutta kyllä tämä silti hyytää: The walking dead. Ensimmäinen kirja - jatkuva tarina henkiinjääneiden kohtaamista kauhuista (Egmont, 2012; ISBN 978-952-233-572-2).

Tarina lähtee liikkeelle sairaalassa heräävästä poliisista, Rick Grimesistä, joka havahtuu siihen että henkilökuntaa ei ole paikalla ja ainoa "elämä" mitä sairaalasta löytyy on ihmislihaa himoitsevia zombeja. Perhettään etsivä Rick joutuu melkoiseen pyöritykseen, kun pitää yrittää selvitä sekä zombeista että ihmisistä, joiden päänuppi ei aina kestä kauhujen keskellä.

Sarjakuva on alunperin julkaistu Walking dead -lehden numeroissa 1-12, teoksen toimittaja on Jouko Ruokosenmäki ja suomentaja Antti Koivumäki. Sivuja teoksessa on kolmisensataa, eli mikään lyhyt teos ei ole kyseessä.

Kirjan mustavalkoinen kuvitus ja tarina ihmisistä maailmanlopun tunnelmissa on toteutettu taitavasti, dystopiana tämä on sieltä karmaisevimmasta päästä. Samalla kirjassa on pohdintaa vallankäytön eri muodoista ja olinpa havaitsevinani tarinassa myös pohdintaa siitä, mikä ihmiselämässä loppujen lopuksi on kaikkein tärkeintä.

Toisaalta teos on myös väkivaltainen ja siinä on sen kaltaista aseiden käytön ihannointia joka varmaankin on amerikkalaisessa kulttuurissa arkipäivää, mutta tuntuu varsin vieraalta suomalaisesta lukijasta. No, ehkä tätäkin voi ajatella yhteiskuntakritiikiksi, tai sitten ei.