Jäljettömiin

Tim Krabbén romaanin ansioita ei voi kiistää, mutta millään en tästä pystynyt pitämään, niin hyytävä tarina on kyseessä: Jäljettömiin / (Like, 2003; suom. Titia Schuurman; ISBN 952-471-129-X).

Kirjan takakannessa lainataan kirja-arviota, jonka mukaan "se, joka uskaltaa ottaa tämän kirjan matkalukemiseksi, tarvitsee rautaiset hermot", ja näin tosiaan on. Vähän sama kuin ottaisi laivaristeilylle mukaan Estonian onnettomuudesta kertovan kirjan.

Romaani on lyhyt, 125 sivua, oikeastaan siis pienoisromaani, ja tarina käynnistyy siitä kun kaksi nuorta pysähtyvät moottoritien varrella huoltoasemalle, ja toinen nuorista katoaa jäljettömiin. Mitä tapahtui? Kahdeksan vuotta myöhemmin jäljelle jäänyt nuori päättää tehdä asialle jotakin...

Kirja tarjoaa psykologista jännitystä, mutta ei mitenkään mässäilevässä määrin, voisi jopa sanoa että tässä kuvataan tapahtumia etäännytetyllä tavalla, pitämällä vähän väliä kuvattaviin ihmisiin. Ja rikollisen mieleenkin tässä mennään, sillä tapahtumia kuvataan myös syyllisen näkökulmasta; tosin syyllinen on ehkä väärä sana tämmöisessä tapauksessa.

Tiedon valtakunnassa: Helsingin yliopiston kirjasto - Kansalliskirjasto 1640-2010

Rainer Knapas on kirjoittanut vaikuttavan historiikin, josta kirjojen, kirjastojen tai tieteen ystävä löytää varsinaisen aarreaitan: Tiedon valtakunnassa: Helsingin yliopiston kirjasto - Kansalliskirjasto 1640-2010 (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2012; ISBN 978-952-222-272-5). Teoksen on käsikirjoituksesta suomentanut Liisa Suvikumpu.

Minulle kävi kirjan kanssa nolosti, sillä kirjastosta lainattuna se odotti lukemista, kunnes eräpäivä oli ovella; joku oli kirjan itselleen varannut ja palauttaa se piti vaikka teki kipeää.

No, ehdin kirjaa jonkin verran sentään lukea, ja vaikutuksen se teki. Sivumäärä on 461, mutta kokonsa ja paksun paperinsa vuoksi kirja tuntuu massiiviselta tietopaketilta.

Sekin olisi pitänyt tietää, mutta en vain tiennyt, että aikoinaan kirjat olivat (tietysti!) haluttua sotasaalista, ja sellainen on myös nykyisen Kansalliskirjaston lähtökohta:

Turun kymnaasista siirrettiin sen koko kirjakokoelma, 21 volyymia, uuteen akatemian kirjastoon 1640. Ensimmäinen merkittävä kirjalahjoitus akatemian kirjastoon saatiin kenraali Torsten Stålhandsken leskeltä Christina Hornilta. Kyseessä oli noin 1000 niteen sotasaaliskirjasto, jonka kenraali oli ryöstänyt Tanskasta Århusin piispa Morten Madsenilta (lat. Martinus Matthiae). Stålhandske oli itse kuollut Tanskassa 1644 ja oli ilmaissut toiveen, että koko kirjakokoelma, joka piispallisen alkuperänsä vuoksi käsitti lähinnä teologiaa, sijoitettaisiin uuteen Turun akatemiaan.

Vuonna 1648 kuningatar Kristiina muisti akatemiaa 87 volyymin lahjoituksella, jonka teokset olivat peräisin Kuninkaallisen kirjaston kaksoiskappalekokoelmasta ja Määrin kirjallisesta sotasaaliista. Osa näistä teoksista tuli alun perin Olmüzin jesuiittakollegiosta, jonka ruotsalaiset olivat valloittaneet 1642, osa oli anastettu 1645 Dietrichsteinin kirjastosta Nikolsburgista. Kuninkaallinen kirjasto lahjoitti lisäksi 295 teosta, jotka oli sidottu 315 volyymiksi.

Mielenkiintoista oli myös se missä määrin arkkitehtuuri määritti kirjastojen olemusta. Varsinkin kansalliskirjastot olivat kansallisvaltion merkittäviä symboleja, ja tämä näkyi vaikuttavassa ja tarkkaan harkitussa arkkitehtuurissa.

Toivotan onnellisia lukuhetkiä kirjan seuraaville lukijoille - kirjaston kautta tämäkin kirja löytyy.

Piin elämä

Yann Martelin romaania on kehuttu ja palkittu (Man Booker -palkinto 2002) ja kirjastojen Helmet-järjestelmässäkin sillä oli viisi tähteä (viideltä arvioijalta). Mutta en jaksanut lukea kirjaa loppuun, tämä ei kiinnostanut: Piin elämä (Tammi, 2007; suom. Helene Bützow; ISBN 978-952-459-792-0).

Kirjaa mainostetaan seikkailulla, jonka kuluessa nuori poika elää pelastusveneessä aavalla merellä bengalintiikerin kanssa 227 vuorokautta. Toisin sanoen jonkinlainen Robinson Crusoe -tarina tässä on kyseessä, absurdilla tavalla kerrottuna.

Ihmisen ja eläimen suhteestä tässä kirjassa kerrotaan, samaten uskonnoista, sillä päähenkilö haluaa olla samaan aikaan hindu, muslimi ja kristitty.

No, kyllähän tämmöisellä pohdinnalla omat ansionsa on, mutta minulle kirjasta tuli tekemällä tehdyn vaikutelma, ehkä jaksanut tässä kyydissä kovinkaan pitkään. Oikeastaan ihmetyttää, miksi tätä kirjaa ylipäänsä on niin kovasti kehuttu.

The Eloquent Light

Ansel Adams on jostain syystä laitettu Helmet-järjestelmässä ainoaksi tekijäksi tähän elämäkerta- ja valokuvateokseen, jonka tekstit on kirjoittanut Nancy Newhall. Mutta joka tapauksessa kirja kertoo Ansel Adamsista ja valokuvat ovat pääosin hänen ottamiaan: The Eloquent Light (Aperture, 1980; ISBN 0893810665).

Newhall tunsi Adamsin hyvin ja oli mukana monella hänen valokuvausmatkallaan, minkä johdosta tekstissä on läpitunkevaa Adamsin henkilön ja työskentelytapojen tuntemusta, paikoitellen se on suorastaan kronikka Adamsin tekemisistä.

Ja kun Adamsista on kyse, valokuvat ovat luonnollisesti teoksen pääosassa, ja painojälki on erittäin hyvää vielä yli 30 vuodenkin jälkeen. Kirja on jaettu osuuksiin, joista kunkin yhteydessä on kyseiseltä jaksolta valokuvia, eikä pelkästään kaikkein tunnetuimpia vaan myös muita, sellaisia joita en ole ennen nähnyt mutta jotka silti - tai juuri tästä johtuen - tekivät vaikutuksen, esimerkiksi valokuva lumisista männynoksista Yosemitessa.

Teksti paljastaa Adamsin työskentelytavoista paljon kiehtovia yksityiskohtia, ja samaten se tuo ymmärrystä valokuvaajan tuotantoon kertomalla hänen perhetaustastaan ja varhaisista vaiheistaan, vuosista 1902-1938. Hieno kirja, ja hienoa myös että tällainen kirja on saatavilla kirjastosta.

Sydämestä sinulle

Mari Mörön runot, Minna L. Immosen akvarellikuvitus, siitä syntyy runokirja: Sydämestä sinulle (Minerva, 2012; ISBN 978-952-492-627-0). Eikä tämä hassumpi ollut, vaikka minulta meni melkoisen kauan kirjan avaamiseen, jotenkin tuntui kuin se olisi liiankin makeaa täynnä. Mutta oli mukana myös suolaista.

Puutarhasta tässä kirjassa puhutaan myös, rakkauden ohella, tai rakkaudesta puutarhaan: "Sielu tarvitsee nojatuolin. / Jo sen vuoksi on tehtävä puutarha."

Muutamaan otteeseen runot iskevät mukavasti, ja sitten on sellaista tunnelmointia joka varmaankin vaatii sopivaa tunnelmaa toimiakseen:

Sano, että näet saman:
sinulla valo, minulla suunta
ja välillä toisinpäin.

Mukava tämä kirja on, ehkä enemmän lahjakirja, mutta ihan ilokseen tätä lukee myös itse.