Jesse Haaja ja Helena Waris tarjoavat supersankaritarinoita kopioivan, Suomeen sijoitetun jännärin: Rendel (Like, 2017; ISBN 978-952-01-1529-6).
Näin kirjan ensimmäisen kerran kaupan kirjahyllyssä, alennustarralla varustettuna, ja selailin sitä ihmetellen mistä on kyse. Sitten varasin teoksen lainaan kirjastosta, ja pakko on sanoa että monenlaista jännäriä on kyllä tullut luettua, mutta tämä puppu on omaa luokkaansa. Yrittämistä teoksessa on, mutta palaset eivät millään sovi toisiinsa, ja aukkoja peitellään väkivallalla.
Raastava tragedia tekee tavallisesta mikkeliläisestä perheenisästä naamioidun supersankarin. Hänestä tulee Rendel, naamioitunut supersankari, joka lähtee kostoretkelle monikansallista lääkeyhtiö VALAa vastaan. Rendel pohjautuu samannimiseen kotimaiseen elokuvaan, joka nähdään valkokankaalla alkuvuodesta 2017.
Jesse Haajan unelma on parin vuoden aikana paisunut pienestä indieleffasta 1,3 miljoonan euron tuotannoksi, joka lähtee kansainväliseen levitykseen.