Carl Hiaasen: Löyhkä

Carl Hiaasen osaa kirjoittaa nuortenkirjojakin, joissa on paljolti samoja teemoja kuin hänen aikuisille suunnatuissa kirjoissa, eli luonnonsuojelun ja ympäristörikosten maailmassa tässä touhutaan: Löyhkä (Otava, 2006; suom. Sirpa Meripaasi; ISBN 951-1-21231-1).



Kirja kertoo perheestä, jonka isällä on lyhyt pinna varsinkin silloin kun hän huomaa jonkun törttöilevän ja tuhoavan luontoa. Mutta kun isä menee liian pitkälle joutuu hän poliisin kanssa tekemisiin, jolloin asioiden tilan korjaaminen jää lasten vastuulle. Ja melkoinen show siitä syntyykin kun ympäristöä saastuttava laivanomistaja pistetään kuriin ja nuhteeseen.

Mons Kallentoft: Suvisurmat

Mons Kallentoft jatkaa Malin Forsin tutkimuksia tässä trilogian toisessa osassa. Ensimmäisessä romaanissa Sydäntalvi oltiin lumen keskellä, tällä kertaa ollaan helleaallon puristuksessa ja kaupunkia riivaa nuoriin tyttöihin kohdistuva väkivalta: Suvisurmat (Schildts & Söderströms, 2012; suom. Mirja Hovila; ISBN 978-951-52-2996-0).



Kallentoft osaa kirjoittaa, mutta tarina ei sinällään ole kovin kummallinen. Tämmöisiä sarjamurhaajakertomuksia on nykyisellään kymmenen tusinassa, mutta kieltämättä romaanissa oli erikoislaatuinen viipyilevä tunnelma, joka teki siitä kiinnostavan. Ei ihan perusjännäri kuitenkaan. Ja hyvinkin saattaa olla, että jatkan kirjasarjassa eteenpäin, kunhan nyt ehdin hengähtää.

Veikko O. Haakana ja Ville Paakonmaa: Tavoitteena tunturi

Haeskelin kirjastosta Lapista kertovaa kirjallisuutta, ja sattumoisin kohdalle osui tämmöinen nuortenkirja yli puolen vuosisadan takaa, kirjoittajina Veikko O. Haakana ja Ville Paakonmaa: Tavoitteena tunturi (WSOY, 1959; kontrollinumero kr10324798).



Kirja kertoo kahden kaveruksen polkupyöräreissusta ympäri Lappia, ja tarinaan on istutettu seikkailukertomuksen kehyskin, kun kaikenlaista juonittelua ja suorastaan rikollista toimintaa paljastuu reissun mittaan.

Ei tämä mikään hassumpi tarina ollut, nostalgiafiiliksiä tästä tuli mieleen, vaikka en kyllä muista että nuoruudessa olisin Haakanan kirjoista erityisesti innostunut, vaikka jonkin hänen kirjansa varmaan tulinkin lukeneeksi.

Robert Frank: Black and white things

Robert Frankin tuttuja ja osin vähemmän tunnettuja valokuvia löytyy tästä näyttelyjulkaisusta: Black and white things (National Gallery of Art, 1994; ISBN 1-881616-25-8).



Teoksessa on vain 34 sivua, mutta niissä riittää katseltavaa. Mestarikurssin oppilaana tässä tuntee olevansa.

Robert Frank: Robert Frank

Harvemmin on niin että kirjan nimi ja kirjan tekijän nimi ovat samat, mutta näin on tämän Aperturen julkaiseman valokuvakirjan suhteen: Robert Frank (Aperture, 1976; ISBN 0-89381-002-9).



Ja kyllä, kirja on mustavalkoisen valokuvan juhlaa. Olen Frankin valokuvia katsellut moneen kertaan, mutta jälleen kirja pysähdytti.