tiistai 27. marraskuuta 2018

Ken Wilber: Trump ja totuuden jälkeinen maailma

Ken Wilber tarjoaa omanlaistaan totuutta maailman tilasta: Trump ja totuuden jälkeinen maailma (Viisas Elämä, 2018; suom. JP Jakonen; ISBN 978-952-260-683-9).



Ken Wilberin teos on kieltämättä kiinnostava, tosin paksusti oman terminologiansa värittämä ja paikoitellen ylikierrroksilla, vahvasti amerikkalaista politiikkaa kritisoiva. Kirjasta paistaa kirjoittajan omien ajatusten voima, hyvässä ja pahassa, eikä hän juurikaan jaksa keskittyä kirjan nimen mukaiseen asiaan, eli Donald Trumpin erityiseen rooliin populistisen vastakkainasettelun lietsojana ja hyödyntäjänä.

Samalla on syytä todeta Wilberin problemaattinen suhde akateemiseen yhteisöön, mistä löytyy yleiskuvaus Wikipedia-sivulta. Dialogi ei näytä onnistuneen, ja paradoksaalista kyllä syypää taitaa löytyä Wilberin suunnasta.



Google ja muut "tietoa" ihmisille tarjoavat yhtiöt saa Wilberiltä murskakritiikin johtuen siitä että totuuden määrittely on problemaattista ja pahimmillaan väkivaltaan lietsovaa. Tässäkään Wilber ei pureudu aiheeseen pintaa syvemmälle, vaikka melkomoisen isoja kysymyksiä esiin nostaakin.



Feministinen ajattelu on nostettu mielenkiintoisella tavalla keskiöön teoksen keskeisiä argumentteja rakennettaessa, osin ristiriitaiselta tuntuvalla tavalla. Päälleliimattua vai ei, sen saa lukija itse päätellä.

Teoksen lopussa päästään hyvin korkealentoisiin äänenpainoihin, joissa tuntuu olevan hiukan tyhjän tynnyrin kuminaa sisällä, mihin ehkä on syypää kyynisyyteni saarnaajia kohtaan. Mutta rakentava viesti kuitenkin.





Aikamme terävimmän filosofin herättelevä kirja maailman nykytilasta. Maailma on sekasorron tilassa. Ison-Britannian EU-ero, Trumpin valinta presidentiksi ja joka puolella käynnissä oleva nationalismin ja ääriliikkeiden esiinmarssi uhkaa romuttaa viime vuosikymmeninä saavutetun edistyksen ja rauhan. Kun kyynisyys ja itsekeskeisyys nostavat päätään, herää kysymys, miten tähän on tultu.

tiistai 20. marraskuuta 2018

André Spicer: Paskanjauhantabisnes

André Spicer johdattaa lukijan paskanpuhumisen arkipäivän syövereihin: Paskanjauhantabisnes (niin & näin, 2018; suom. Tapani Kilpeläinen; ISBN 978-952-7189-37-5).



Teos on selkeä ja tuo terävästi esille paskanjauhannan yleisyyden ja vahingollisuuden niin politiikassa kuin liike-elämässä, toki bisnestä painottaen. Itse ilmiössä ei sinänsä mitään mullistavan uutta ole, onhan vastaavasta asiasta jo aikoinaan sanottu: "kun suuri herra kulkee ohi, viisas talonpoika kumartaa syvään ja pieree hiljaa".



Kirjasta löytyy paljon mielenkiintoisia detaljeja, esimekrkinä Zappos-yhtiössä lanseerattu paskanjauhantatermi ”holokratia”. Yllättävän monta hakutulosta tällä termillä esimerkiksi Twitteristä löytyi. LinkedIniä en uskalla edes kokeilla



Nokia on erittäin hyvin esillä Paskanjauhantabisnes-kirjassa, mikä lienee ansaittua. Jonkinlaista Suomi-kuvan viemistä maailmalle tämäkin on.



Jokainen on törmännyt konsulttien, mainostoimistojen ja poliitikkojen tyhjään puheeseen. Organisaatiotutkija André Spicerin mukaan muodikkaan soopan jauhaminen on vallannut nykypäivän työelämän niin täysin, että johtamispuheen käyttämisestä on tullut tärkeämpää kuin todellisista tuloksista. Lisäksi pötypuheen tuottaminen ja vastaanottaminen vie niin paljon aikaa, että se uhkaa yritysten, virastojen ja järjestöjen varsinaisten tehtävien hoitamista.

Paskanjauhantabisnes kertoo, mistä paskanjauhanta johtuu, miksi se on niin suosittua, mistä sen tunnistaa ja miten siitä voi päästä eroon.

tiistai 6. marraskuuta 2018

Leo: Antares - Episode 1

Leo jatkaa The worlds of Aldebaran -teossarjaa kolmannella ketjulla, jonka esimmäisessä osassa muistellaan myös menneitä: Antares - Episode 1 (Cinebook, 2011; käännös englanniksi Jerome Saincantin; ISBN 978-1-84918-097-9).



Täytyy myöntää että jäin sarjakuvakirjoihin jossain määrin koukkuun, ja pakko nämä on lukea kaikki läpi, tämän kolmannen ketjun loputkin teokset, siinä määrin paljon kysymyksiä tämä avausosa herättää.



After the failure of the Betelgeuse colonisation mission, Kim is back on Earth, where she is an increasingly popular figure. Meanwhile, advance scouts on planet Antares have witnessed some distressingly strange events. Worried about the future of this new mission, the sponsors of the Antares project call upon Kim to accompany the first colonists, offering legal amnesty for Alexa and Mark in exchange. It’s the beginning of a new adventure for the young woman and her friends.